Tarkemin sanottuna: kuolleiden manaaja. Viime aikaiset epäonnistumiseni ovat saaneet minut entistä huonomalle tuulelle ja voi sitä onnetonta sielua, joka tielleni astuu. Tässä siis kertomus epäonnesta joka minua kohtasi Leijonan Kidan tavernassa. Mitä luulinkaan saavuttavani, kun lähdin seuraamaan juopon kertomusta. Ilmeisesti jopa voimakkaimmat meistä voivat joskus erehtyä...
Alkuilta oli nihkeän sateinen kun saavuin orjani kanssa tavernan pihamaalle. Usva kierteli lammen pintaa kevyesti kuin rakastajattaren sormet iholla. Sade oli ärsyttävää tihkua joka tunkeutui kaikkialle kaapuni sopukoihin. Matkaajia oli hiljakseltaan liikkeellä, mutta minusta tuntui, että asia tulisi muuttumaan.
Olin lähtenyt tälle matkalle juopon vinkistä. Aiemmin olin kuullut jonkun onnettoman rähjäisen kapakan juopolta, että tämä taverna olisi myynissä. Vieläpä niin, että kauppojen olisi syytä pysyä salassa. Tämä sopi minulle hyvin, sillä tarkoitus mihin tavernaa tarvitsin ei olisi kestänyt päivänvaloa. Etsin paikkaa missä jatkaa tutkimuksiani, paikkaa missä olisi eläviä kohteita kokeitani varten, paikkaa joka toisi rahaa sillä nuo kokeeni olivat varsin tyyriitä. Sitäpaitsi, olin juuri jättänyt hyödyttömäksi käyneen mestarini ruumiin hänen yhä kytevän torninsa tuhkiin. Tarvitsin siis paikkaa johon asettua. Tämä taverna tuntui tarjoavan vastauksen kaikkiin ongelmiini. Ainoa ongelma oli hinta. Tavernan isännällä oli kiire myydä paikkansa, mutta lähtöhinta olisi kuitenkin 20 timanttia. Vähäiset rahani eivät siis oikein riittäneet, ja niinpä kehitin suunnitelmani.
Otin välikäden kautta yhteyttä kuuluisaan mestarivarkaaseen, Tony Giovanniin. Giovannin järjestin ryöstämään majatalon, jolloin tämän hintaa olisi laskettava. Sopimuksessani lupasin Giovannille puolet kassasta; puolet pitäisin itse. Näillä rahoilla siis ostaisin tavernan. Asian varmistuttua tapoin välikäden. Näin jäljet minun ja Giovannin välillä olivat kylmennetyt. Kun sitten aloitin matkani kohti tavernaa, ajattelin että saapuminen palvelusneidon kanssa tekisi isäntään vaikutuksen ja nostaisi pisteitäni mahdollisena ostajana. Niin siis pysähdyin erään rähjäisen kievarin kohdalle, maksoin huoralle tämän ajasta ja huoneeseen päästyämme asetin tämän ylle lumouksen joka teki tästä orjani. Lumous ei tosin ollut pysyvää laatua, mutta ajattelin sen kestävän tarpeeksi kauan. Ensimmäinen erehdys. Olin arvioinut matkani keston väärin ja tavernalle päästyäni ymmärsin, että minulla ei olisi kuin pari tuntia aikaa ennen kuin lumous haihtuisi.
Astuin siis sisään hämärään majatalon saliin. Ensimmäisenä ovella tieni sulki varsin röyhkeänoloinen soturi kirveineen. Nostin hitaasti hupun peittämää päätäni ja katsoin soturia silmiin. Riimuin tatuoidut kasvoni nähdessään soturin röyhkeys karisi silmänräpäyksessä ja pelko astui tilalle. Kavahtaen hän otti askelen taaksepäin ja antoi minulle samalla tietä. Astuin hänen ohitseen kievariin pilkallinen hymy suupielessäni. Vedin huppuni pois, että voisin nähdä paremin hämärässä salissa. Väkeä oli enemmän kuin ulkoa katsottuna olin luullut. Hyvä, taverna siis veti asiakkaita puoleensa. Annoin katseeni lipua halki salin pistäen merkille kaikki paikalla olijat. Sotureita oli kaksi, tämä oli hyvä tietää jos Giovanni sattuisi tarvitsemaan apua. Kahdesta olisi helppo selvitä, mikäli ongelmia syntyisi.
Asetuin istumaan syrjäiselle penkille ja käskin orjaani hakemaan minulle vettä. En uskonut, että jäljellä olevat neljä kupariani olisivat riittäneet muuhun, enkä myöskään tahtonut humaltua, sillä ajattelin, että saattaisin vielä tarvita voimiani ennen illan päättymistä. Join veden nopeasti ja piru vie, se maistui aivan härän sonnalta. Käskin orjaani hakemaan minulle oikeaa vettä lammesta. Samalla käskin tätä tuomaan tiettyä vihreää yrttiä, mitä olin nähnyt kasvavan rinteessä. Tarvitsin näitä molempia luodakseni taikajuomaa, mikä veisi orjaltani hengen ja nostaisi tämän sitten epäkuolleena ikuisesti minun käskyvaltani alle. Tarvitsin myös verta sekä hiuksen neitsyen päästä. Tämä viimeinen tulisi olemaan hankalaa, ymmärsin, mutta en antanut asian vielä toistaiseksi häiritä itseäni...
Orjaani odotellessani tarkkailin ihmisiä, jos vaikka korviini osuisi jotain hyödyllistä. Ei, tietenkään ei. Ihmiset pelkäsivät ulkomuotoani, eivätkä puhuneet kovin voimakkaalla äänellä lähettyvilläni. Toivoin että pimeyttä heijastelevat riimuni eivät aiheuttaisi minulle ongelmia, mutta ymmärsin jo kokemuksesta sen, että magian kohdalla oikeus oli sokea. He eivät voisi minua mistään syyttää vaikka kasvoni kertoivat lukuisista pahoista teoista. Eivätkä he näkisi riimujani muuna kuin groteskeina koristeina. Rentouduin ja aloin kiertelemään salia. Ihmiset todellakin varoivat puheitaan minun lähettyvilläni. Majatalon palvelusneito - haltia - yritti kysyä mitä tahdoin, mutta viittasin häntä jättämään minut rauhaan. Asetuin jälleen istumaan ja huomasin Giovannin.
Hänet oli helppo tunnistaa. Tiesin, että herrasmiesvaras olisi liikkeellä oppipoikansa ja vaimonsa kanssa ja kun huomasin tämän herran nousevan suutelemaan heidän seuraansa tulleen neidon kättä, kuulin nimen Tony. Nimi hyppäsi korviini ja kiinnitin huomioni hänen nuoreen vaimoonsa sekä seurassa olevaan nuoreen poikaan. He siis olivat palkkaamani rosvojoukkio. No, ainakin Giovanni oli maineensa mukainen herrasmies. Nyökkäsin vaivihkaa hänen vaimolleen merkiksi, että olin tunnistanut heidät. Tanya katsoi takaisin ja hymyili minulle. Käänsin katseeni muualle, etten kiinnittäisi liiaksi ihmisten huomiota heihin. Orjani olisi pitänyt jo palata, joten päätin mennä pihalle katsomaan missä tämä kurja olento viipyi.
Rinteen huipulle päästyäni huomasin, että orjani todellakin oli tulossa jo takaisin, mutta rinne oli pitkä ja hänellä menisi vielä aikaa. Aioin palata takaisin sisälle, kun huomasin kyynelissä olevan nuoren tyttösen. Ajattelin, että tästä voisi olla minulle hyötyä ja kävin kysymässä häneltä, voiko hän hyvin. Tyttö epäröi. Tarkensin kysymällä, että voinko tehdä jotain hänen hyväkseen. Jälleen epäröintiä sekä jonkinlainen epämääräinen vastaus josta en saanut selvää. Tyttö oli selvästi hysteerinen, joten päätin antaa asian olla ja palasin takaisin kievarin hämärään. Hetken kuluttua rauhaani häiritsi varsin ärtyneen oloinen pappismies. Hän tiuski että jättäisin hänen ottotyttärensä rauhaan, sillä tämä ei todellakaan tarvinnut minun apuani yhtään missään. Miten vain, ajattelin, ja sovimme ettemme puutu toistemme asioihin. Hieman ärtyneenä palasin taas ulkotiloihin odottamaan orjani paluuta. Ennen kuin ehdin kuitenkaan poistua majatalosta, huomasin jonkun ylimysnaisen katsovan perääni varsin vihjailevaan sävyyn. Ehkä olin erehtynyt, ehkä nämä kaikki eivät sittenkään katsoneet ulkomuotoani niin pahalla. Huomasin neidon seurassa olevan miehen - mahdollisesti aviomiehen - kääntyvän myös katsomaan minua ja poistuin.
Ulkona orjani tuli juuri parahiksi minua vastaan. Otin häneltä veden sekä yrtin ja sekoitin ne ylimalkaisen mahtipontisella eleellä. Ele sinällään oli aivan turha, mutta sain pienoista mielihyvää orjani silmissä välähtäneestä pelon häivähdyksestä. Seuraavaksi tarvitsin siis verta. Käskin orjaani palaamaan sisätiloihin, etsimään käsiinsä veitsen ja viiltämään itseään. Päätin odottaa ulkona, mutta kun orjallani tuntui menevän turhauttavan kauan palasin takaisin sisätiloihin. Hetken taas seurailin tapahtumia ja asetuin aloilleni. Vähän ajan kuluttua orjani palasi luokseni käsiään levitellen. No, tämän siitä saa kun orjuuttaa halpoja huoria, jotka eivät osaa edes laskea niitä vähäisiä ropoja, jotka tienaavat. Palasin takaisin seuraavan ongelmani pariin.
Siispä, miten löytäisin neitsyen tienvarsimajatalosta - siinäpä ongelma. Yllättäen papin jykevä ääni kajahti korviini tämän opettaessa ottotyttärelleen tapoja. Siinä se! Papin täytyisi olla neitsyt ja mikäli tämä ei olisi, olisi siinä ainakin hyödyllinen tieto myöhempään käyttöön. Lähetin orjani asialle. Seurasin sivusta kuinka orjani asettui papin läheisyyteen ja alkoi hypistellä tämän hiuksia. Äkeästi pappi ajoi hänet tiehensä. Orjani oli jo palaamassa takaisin luokseni, kun viittasin häntä nykäisemään tuon tarvittavan hiuksen herra pastorin päästä. Orjani teki työtä käskettyä ja palasi luokseni kädessään pieni tukko puna-vaaleaa karvaa. Pappi poistui ärtyneenä salista mulkoillen minua varsin pahansuovasti mennessään. Hieman lisää hupia hämärtyvään iltaan...
Jälleen suurin elein sotkin hiukset valmistuvaan juomaan, jälleen pelonsekainen häivähdys orjani silmissä. Nyt tarvitsin enää verta. Tuolla hetkellä kuitenkin huomasin Giovannin siirtyvän ulkotiloihin. Ajattelin, että tällä saattaisi olla minulle jotain tietoja tai kysymyksiä, ja niinpä siirryin vaivihkaa itsekin ulos. Ikävä kyllä ulkona tuntui tuolla hetkellä olevan tungosta. Kaikessa rauhassa astelin ihmisten ohitse nurkan taakse ja jäin odottamaan. Lähetin jälleen orjani etsimään veistä, ehkä Giovanni tulisi helpomin puhumaan minulle jos olisin yksin. En kuitenkaan odottanut paljoakaan orjaltani. Eihän tämä ollut onnistunut ensimäiselläkään kerralla.
Vähän ajan kuluttua Giovanni todellakin saapui luokseni oppipoika ja vaimo mukanaan. "Kuinka sujuu, ryöväri?" kysyin häneltä osoittaakseni, että olin tunnistanut hänet. Giovanni kysyi minulta tarkennuksia tehtäväänsä ja vastasin, että kuten olimme sopineet hän ryöstäisi majatalon. Kehotin häntä kuitenkin ottamaan selvää myös siitä, että olisiko tavernalla mahdollisesti erillistä pohjakassaa. Eihän suunnitelmiini sopinut, että ryöstäisin majatalon käteiskassan vain huomatakseni, että olin saanut käsiini vaivaisia ropoja. Lisäksi mainitsin, että voisin käyttää voimiani heidän avukseen mikäli tarpeen. Muistutin myös siitä, että minä ottaisin puolet kassasta. Muistutukseen hänen röyhkeä oppipoikansa alkoi tivaamaan minulta miksi heidän pitäisi antaa minulle mitään. Vastasin, että olin liian vaarallinen mies petettäväksi. Giovanni kavahti tästä ja näin pelon hänen silmissään. Hyvä; hän ei minua pettäisi. Sanoin heille, että jos joku kysyy, niin he etsivät pojalleen mestaria magiassa, ja että minä kieltäydyin. Jälleen tämä röyhkeä rääpäle alkoi inttämään että eihän hän ollut sukua Giovannille tai tämän vaimolle. Ei siis mikään välkyimmästä päästä tämä. Vastasin, ettei täällä sitä kukaan tiedä ja viittasin kädelläni, että tämä keskustelu oli ohi.
Hetken kuluttua Giovannin ja tämän joukon palattua sisätiloihin orjani saapui jälleen luokseni. Kuten epäilin, ei tämä ollut saanut mitään aikaiseksi. Sopertaen jotakin epämääräistä epäonnistumisensa selitykseksi orja ojensi paria kuparilanttia. Otin rahat. Oliko tämä käynyt myymässä itseään, hitto vie! Katsoin ovesta sisään ja näin toisen sotureista istuvan rennosti oven pielessä miekka nojaten jalkaansa vasten. Tässäpä oiva tilaisuus. Käskin orjani menemään soturin luokse ja viiltämään kätensä tämän miekkaan. Hetken kuluttua orjani palasi kättään pidellen. Otin hänen kätensä omaani ja nostin juoman ylle, annoin veren juosta juomaan ja katsoin ainesten sekoittumista. Tämän jälkeen nostin juoman orjani silmien eteen ja lausuin vaadittavat sanat "Veresi on mustaa". Ah, sitä kauhua ja epätoivoa entisen huoran silmissä kun käskin häntä juomaan nesteen. Ainakin yksi ongelma olisi poissa päiväjärjestyksestä, luulin...
Tiesin kuitenkin, että juoman vaikutus veisi aikaa, eikä verta vuotava palvelija näyttäisi hyvältä. Palasin takaisin sisätiloihin ilmoitin isännälle palvelijani loukanneen itsensä. Isäntä puhui kovaan ääneen majatalon maineesta ja pyysi paikallista juoppoa parantamaan palvelijani. Juoppo meuhkasi kovaan ääneen, että Luna hoitaa, jos hinnasta sovitaan. Isäntä maksoi ja Luna teki työtä maksettua. Nainen asteli orjani luokse, ripotteli tämän kädelle jotain yrttiä ja haava katosi. Heillä oli siis noita täällä. En kuitenkaan pitänyt tätä uhkana; yleensä nämä pienten kylien noidat olivat varsin vähäisiä taidoiltaan ja vielä heikompia älynsä lahjoilta. Tämä oli kaiken lisäksi juoppo. Ei luultavasti muistaisi edes omaa nimeään, ellei olisi sitä koko ajan itse toistamassa. Siirryin takaisin syrjäiseen istumapaikkaani seuraamaan tapahtumia sekä kuuntelemaan musikantin soitantoa. Kun orjani pääsi lähemmäksi käskin häntä hakemaan minulle leipää purtavaksi. Orjan palattua ilmoitin, että hän voisi ottaa myös itselleen, jos mielensä teki. Vähän niin kuin...viimeisenä ateriana. Eipä tainnut ruoka kuitenkaan maistua...
Yllättäen pilvet repeytyivät ja taivas näytti kasvonsa hetkeksi. Pilvien hajotessa ilma kuitenkin viileni nopeasti ja siirryin takkatulen ääreen. Orjani seurasi minua tulen läheisyyteen. Juoman vaikutukset tuntien tiesin, että tämä alkoi luultavasti aistia kuinka elämän lämpö rupesi pakenemaan hänen suonistaan. Niin siis jätin orjani keräämään viimeisiä lämmön rippeitä ja siirryin takaisin istumapaikalleni repimään leivästä palasia vatsani täytteeksi. Hetken kuluttua isäntä William saapui luokseni ja istahti viereeni. Hän kysyi minulta olisinko mahdollisesti ostamassa hänen tavernaansa ja kertoi että hinta olisi nyt 15 timanttia. Hän siis oli tietoinen siitä kuka minä olin ja miksi olin täällä. Sanoin harkitsevani asiaa ja tekeväni päätökseni illan aikana. Isäntä tuntui olevan tyytyväinen ja kehotti minua nauttimaan majatalon antimista, minkä jälkeen hän poistui hoitamaan asioitaan.
Pian orjani alkoi yskiä. Reaktio oli yllättävä. En ole ennen nähnyt niin voimakasta kuolinkamppailua. Koko majatalon väki kääntyi katsomaan tätä näytelmää ja ymmärsin olevani pulassa. Yritin selitellä heidän vähäjärkiselle noidalleen palvelijani saaneen jonkin näköisen taudin matkaltamme, sekä yritin - luultavasti varsin huonolla menestyksellä - osoittaa hieman myötätuntoa huonovointista naista kohtaan. Pian isäntä kuitenkin komensi minua poistamaan tautisen palvelijani, johon vastasin, ettei minulla ole fyysisiä voimia siihen. Papin ärsyttävät pilkkasanat raikuivat kovaan ääneen selkäni takana ja aloin hiljalleen saada tarpeekseni tästä tekopyhästä äpärästä. Isäntä kuitenkin käski sotureitaan viemään orjani pihalle, mikä tuntui aiheuttavan sotureille varsin suuria vaikeuksia kuolinkouristustensa vallassa olevan porton rimpuillessa vastaan. He viskasivat orjani portaille, minne siirryin seuraamaan tämän kohtalokkaita kouristuksia.
Orjani sätkiessä viimeisiään huomasin miekkaa kantavan soturin siirtyneen yksin tavernan ikkunattomalle seinustalle kaikkien muiden katseiden tavoittamattomiin. Niinpä arvelin että tässä olisi tilaisuus auttaa Giovannin porukkaa, ja astelin ripein askelin soturin luokse. Asetin käteni vasten tämän haarniskoitua rintakehää ja lausuin kirouksen. Tämän kirouksen voima on mahtava ja soturille se on murskaava. Kirous estää kohdetta nousemasta taisteluun tai tämä joutuu paniikin kaltaisen kauhun valtaan. Viimeinen silaus, eikä kohde muista minun edes loitsineen mitään... Nopeasti keksin jonkin hätävalheen ja palasin orjani luokse. Orja oli jättänyt elämänsä rippeet ja makasi nyt kuolleena. Annoin ruumiille sen uuden epäpyhän elämän ensimäisen käskyn "NOUSE!" - ja epäkuollut orjani nousi. Täydellistä. "Seuraa!", käskin, ja astelin sisään majataloon.
Hetkeksi istahdin taas kuuntelemaan musikantin soitantaa, mutta pian isäntä ilmoitti jonkinlaisen kisailun alkavaksi ja ihmisiä alkoi liikkua ulkotiloihin. Odotin, että enimmät ihmiset olivat menneet ja seurasin epäkuolleen orjani kanssa lopulta muiden perässä. Tungoksessa kuitenkin pysähdyin portaille missä tapahtui jotain odottamatonta. Papin jykevä ääni kuului selkäni takaa tämän manatessa jumalaansa ja lopettaessa manauksensa sanaan jonka saatoin ymmärtää: "Käänny". Näin papin käden olevan epäkuolleen orjani olkapäällä ja ymmärsin olevani pulassa. Pian syytökset alkoivat sataa niskaani. "Tämä mies on käyttänyt epäpyhää magiaa nostaakseen tämän kuolleen ruumiin!" he sanoivat. "Teillä ei ole todisteita tästä", vastasin. He koettivat nostaa vartijoita minua vastaan, mutta nämä olivat varsin haluttomia puuttumaan asiaan. Syytösten lomassa kuulin kuitenkin papin sanovan jotain minun kannaltani hyvin tärkeää. Hän kertoi jollekin, että käännytysloitsu vie oman aikansa. Hyvä, minulla olisi siis vielä aikaa, mutta olisi toimittava nopeasti tai olisin todella pahasti liemessä.
Onnekseni isäntä alkoi käydä kärsimättömäksi ja komensi soturinsa tutkimaan asiaa, että saisi kisansa käyntiin. Toinen vartijoista alkoi kuulustelemaan pappia, toinen siirtyi kisaavien miesten joukkoon. Tässä vaiheessa huomasin aikaisemmin merkille panemani aatelisneidon kuiskaavan minulle viuhkansa takaa, että haluaa tavata minut salassa. Hienoa! Hurvittelulle tässä olikin vielä aikaa... Johdatin epäkuolleen orjani vaivihkaa syrjemmälle ja annoin tälle tämän uuden epäpyhän elämän viimeisen käskyn: "Kävele lampeen, katoa." Käännyin katsomaan kisailua samalla kun seurasin sivusilmällä kuinka kävelevä ruumis alkoi hitaasti laahautua kohti lammelle johtavaa rinnettä. Rentouduin ja keskityin katsomaan kisailua. Juuri parahiksi ehdin vielä nähdä kuinka kiroamani soturi pinkoi pakoon vastustajaansa kisaan kuuluvan kaksintaistelun alkaessa. Edes vähäistä hupia tässäkin tilanteessa...
Kohta kilpailu olikin ohi ja ihmiset alkoivat siirtyä sisätiloihin. Huomasin Giovannin jäävän ryhmineen odottamaan portaikossa. Tässä saattaisi olla tilaisuus ilmoittaa heille, että olin hoitanut toisen sotureista. Niin siis astelin rauhallisin askelin kulman taakse ja jäin odottamaan. Pian Giovanni todellakin saapui luokseni. Hän kertoi minulle, ettei ollut saanut mitään tietoa pohjakassasta tai edes siitä, olisiko sellaista. Hän oli kuitenkin onnistunut viemään papilta tämän laukun. Sanoin hänelle, että hankkiutuu siitä eroon. Käskin hänen jatkaa tehtäväänsä ja kerroin hänelle kirouksesta jonka olin asettanut toisen soturin niskaan. Giovanni olikin nähnyt kirouksen voiman kisailun aikana ja vaipui mietteisiinsä. Viittasin häntä jälleen poistumaan.
Olin aikeissa siirtyä katsomaan missä epäkuolleeni oli menossa, kun huomasin jonkin ylimysherran lähestyvän minua. Tämä oli se samainen herra jonka ilmeinen vaimo oli minulle aikaisemin vihjaillut. Siispä jäin odottamaan mitä asiaa hänellä oli. Olin hieman yllättynyt kun mies ei tullutkaan syyttämään minua vaimonsa viekottelusta, vaan pyysikin palvelusta johonkin hieman kyseenalaisempaan toimeen. Hän halusi minun murhaavan jonkun. Harkitsin asiaa, mutta lopulta kieltäydyin. Ilmoitin hänelle, että kykenisin kyllä tekemään jotain pahempaa, sillä ymmärsin ettei tämä mies voisi kuitenkaan tästä keskustelusta kenellekään puhua. Hän ei kuitenkaan tahtonut muuta, kuin päästää jonkun päiviltä. Siispä ilmoitin hänelle, ettei kuolema ole minun alaani ja viittasin häntä poistumaan. Hän kuitenkin tivasi minulta, tuntisinko edes jonkun joka voisi häntä auttaa. Vastasin että en ja käännyin, tehden näin selväksi että tämä keskustelu olisi ohitse.
Odotin hetken ja palasin majataloon. Tavernan portailla ohitin paikallisen noidan, joka yritti pilkata minua. Hänen kömpelöt sanansa eivät tosin saaneet aikaan muuta kuin lievää huvittuneisuutta. Vastasin ajatuksissani hänen sanoihinsa ja kävelin sisään. Kuljin salin halki majatalon takaseinän luona oleville ikkunoille, joista saatoin nähdä lammelle. En kuitenkaan saanut viimeistä tehtäväänsä suorittavaa orjaani näkyviin, joten ajattelin palata takaisin pihalle, mistä saisin paremman näköalan. Sisällä pyörähtäessäni kuitenkin pistin merkille majataloon saapuneen uuden soturin. Korviini tarttuneista sanoista päätellen soturijoukon johtaja oli palannut joltakin matkaltaan. Tämä saattaisi aiheuttaa ongelmia Giovannille, mutta ajattelin hoitaa asian myöhemmin.
Taas ulos saavuttuani törmäsin portaikossa noitaan, joka yritti jälleen jotain kömpelöä loukkausta. Vastasin jotakin mietteissäni ja kävelin ohitse nurkan taakse. Päästyäni rinteen luokse näin epäkuolleen edelleen matelevan kohden lampea. Huomasin myös miekkaa kantavan soturin siirtyneen tämän läheisyyteen. Hymyilin, sillä tiesin että ainoa keino estää orjaani suorittamasta tehtäväänsä olisi väkivalta, ja siihen tämä soturi ei enää kyennyt.
Kääntyessäni huomasin tummatukkaisen, harmaaseen pukuun pukeutuneen naisen lähestyvän minua. Astelin kohtaan jossa olisimme yleisön katseilta kätköissä ja odotin mitä asiaa tällä olisi minulle. Hän tuli kysymään tarvitsisinko minä hänen apuaan pientä korvausta vastaan. Mittailin häntä katseellani ja ilmoitin, etteivät ruumiilliset ilot minua nyt kiinnostaneet. Nainen tuntui hieman loukkaantuneen tästä ja ilmoitti että ei tarkoittanut sellaista apua. Mietin asiaa hetken, kysyin hänen hintaansa ja sen kuultuani harkitsin vielä hieman asiaa. Hän oli kuitenkin tullut tarjoamaan palveluksiaan minulle ja olin varma, että kaikki täällä jo tiesivät tästä orjani kanssa tulleesta selkkauksesta ja niistä syytöksistä joita minua kohtaan oli esitetty. Naisen tarjoaman avun täytyi siis olla vähintäänkin kyseenalaista. Ilmoitin hänelle, että jos hän pystyisi tuomaan minulle muutamia aineksia: verta, lammen vettä, tiettyä vihreää yrttiä sekä neitsyen hiuksen, saattaisin harkita hänen tarjoustaan. Käskin häntä hankkimaan ainekset ja tulemaan uudestaan luokseni.
Naisen poistuttua käännyin jälleen seuraamaan lammen tapahtumia. Epäkuollut oli jo lähes saavuttanut lammen ja pian tämä ongelmani olisi kalojen ruokaa. Tässä vaiheessa huomasin kuitenkin minulle vihjailleen ylimysnaisen seisovan vähän matkan päässä jonkun vantteranoloisen herran seurassa. Siirryin majatalon seinän viereen, pois ikkunoiden alta. Ajattelin, että jos nainen halusi puhua kanssani, nyt olisi tilaisuus. Käänsin katseeni jälleen lammelle, jossa orja oli jo astunut veteen. Hetken kuluttua ylimysnainen saapuikin luokseni. Vilkaisin nopeasti hänen ohitseen miestä, joka oli ollut hänen seurassaan. Mies näytti kuitenkin vetelevän autuaasti hirsiä paikassa jossa he olivat aikaisemmin seisoneet. Nainen puhui minulle. "Menen suoraan asiaan", hän sanoi. Sitten hän kertoi minulle tahtovansa päästä oppiini. Olin kuin puulla päähän lyöty. Tätä en todellakaan ollut odottanut. Rypistin kulmiani ja mietin asiaa. Niin, oppilaasta saattaisi todellakin olla minulle jotain hyötyä, mutta juuri tällä hetkellä en sellaista riesakseni kaivannut. Ilmoitin harkitsevani asiaa. Jos kaikki menisi hyvin, jos Giovanni onnistuisi, jos saisin majatalon ja pääsisin eroon niskaani puuskuttavasta papista ja vähäjärkisestä noidasta, voisi yksi elävä elävien kuolleiden keskellä olla täydellinen loppusilaus. Sitäpaitsi nainen oli viehättävä ja minä olen kuitenkin vain mies... Sanoin ilmoittavani päätöksestäni jahka näkisin kuinka illan tapahtumat kehittyvät. Nainen vaikutti tähän tyytyväiseltä ja poistui herättämään kumppaniaan. Pysäytin hänet kuitenkin matkalla ja ilmoitin, että hänen miehensä oli tullut pyytämään minulta apua murhatyössä. Ajattelin seurata kuinka hän käyttäisi tätä tietoa. Tässä vaiheessa huomasin epäkuolleen kadonneen jo kokonaan lampeen. Ainoastaan ruskea viitta kellui lammen pinnalla. Päätin lähteä sisälle lämpimään.
Astellessani majatalon ympäri näin sen etupuolen pihalla kirvestä kantavan soturin yksin. Vilkaisin nopeasti oviaukkoon. Ei ketään näkyvissä. Astelin ripeästi soturin luokse ja lausuin kiroukseni. Soturi vaikutti hetken hämmentyneeltä ja minut nopeasti kiertäen asteli sisään tavernaan. Hyvä, kaksi kolmesta hoidettu. Astelin soturin perässä sisään ja lammenpuoleisten ikkunoiden luokse. Lammelle oli alkanut kerääntyä ihmisiä. Olkoon, orjastani ei olisi enää huolta. Nappasin tarjoilupöydältä palan leipää ja istuuduin penkille sitä järsimään. Pian majatalon isäntä William lähestyi minua jälleen. Hän vaikutti hieman levottomalta ja ilmoitti, että majatalon hinta olisi nyt enää viisi timanttia. Nyökkäsin ja ilmoitin antavani vastauksen piakkoin. Olisiko niin, että Giovanni oli jo onnistunut ryöstössään? Isännän poistuttua vinkkasin Giovannille ja siirryin ulos odottamaan tätä.
Giovanni ei kuitenkaan tullut. Ehkä hän ei ollut huomannut merkkiäni tai sitten hän vain ei saanut tilaisuutta poistua majatalosta herättämättä epäilyksiä. Olin jo palaamassa takaisin sisälle, kun harmaisiin pukeutunut neito lähestyi minua uudelleen. Hän ilmoitti, että oli päättänyt kieltäytyä tarjouksesta. Hän sanoi minulla olevan tarpeeksi ongelmia muutenkin. Ilmoitin, että ongelmani olivat jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja olin aikeissa poistua, kun näin apuani pyytäneen ylimysmiehen silmäkulmastani. Vihjaisin naiselle, että hänellä ja tuolla miehellä saattaisi olla jotakin keskusteltavaa keskenään ja jätin hänet.
Tuossa vaiheessa ajattelin, että jääköön Giovanni ja hänen joukkonsa. Majatalon hinta oli jo laskenut siedettävään mittasuhteeseen ja ajattelin oppilaakseni pyrkineen naisen kykenevän hoitamaan hinnan. Hän kuitenkin vaikutti varsin varakkaalta ihmiseltä. Olin juuri aikeissa hakeutua hänen luokseen, tarkoituksenani ilmoittaa, että ottaisin hänet oppilaakseni viiden timantin hintaan, kun epäonninen kohtaloni jälleen puuttui peliin.
Majatalon etupuolelle päästyäni soturikolmikko tuli minua vastaan ja heidän johtajansa ilmoitti tahtovansa puhua kanssani. Hän johdatti minut syrjempään ja alkoi kuulustella minua näistä epäkuolleen luomiseen liittyvistä syytöksistä. Ilmoitin, että minä en ole tehnyt mitään väärää, että palvelustyttöni oli sairastunut matkalla majataloon ja vieläpä riistänyt oman henkensä papin messuttua tämän ylle ties millaisia rukouksia. Ilmoitin hänelle olevani velho - minkä ajattelin olevan itsestäänselvyys - ja kerroin että hengenmiehillä, kuten muilla maallikoilla oli tapana leimata meidät pahuuden kätyreiksi asiasta sen tarkemin selvää ottamatta. Hän vaikutti olevan kanssani samaa mieltä, mutta halusi kuitenkin tietää vielä tarkemmin kuka olen, mistä tulen ja kuka oli tämä kuollut palvelusneitoni. Kerroin hänelle majatalonostoaikeistani sekä nimeni, palvelijani nimen sekä siitä, että tornini oli palanut traagisesti ja olin nyt toistaiseksi kiertolainen. Palvelijani nimi Liselle tuntui yllättävän hänet. Hän kutsui tätä Anyaksi ja tivasi minulta, että eikö tämä olekin palvelijani oikea nimi. Kerroin hänelle, etten ole koskaan kuullutkaan tuota nimeä ja että olin pelastanut hänet halvan porttolan huonoista oloista palvelukseeni. Kaikki tämä kuitenkin alkoi selkeästi nostamaan hänen epäilyksiään, joten sanoin hänelle, että tulee puhumaan minulle sitten kun hänellä on jotain pitäviä todisteita minua vastaan. Olin jo poistumassa takaisin majataloon kun hän huusi perääni: "Me emme ole vielä valmiit!". Pyörähdin ympäri raivoissani ja palasin ripein askelin. Hetken ajan ajattelin käristää sotureiden johtajan sille seisomalleen, tai kenties nukuttaa hänet ja hakata sitten palasiksi hänen omilla miekoillaan, hänen omien sotureidensa silmien alla. Ymmärsin kuitenkin hillitä itseni, sillä tällaisesta toiminnasta ei olisi seurannut mitään hyvää. Hän ilmoitti minulle, että en voisi enää palata majataloon muuten kuin pidätettynä vankina, ja että lähtisin heidän kanssaan seuraavana päivänä Arutin kaupunkiin tutkimaan tapausta tarkemmin. Saisin kuitenkin nukkua seuraavan yöni jossain muualla. Hän kehotti minua pysymään lähettyvillä että he löytäisivät minut aamun tullen.
Olkoon, ajattelin, ja astelin metsän siimekseen. Tilanne olisi liian tulenarka mikäli he saisivat omat velhonsa tutkimaan tapahtumia. Niin astelin ylleni hiipivän yön selkään jättäen majatalon kirotut pölyt taakseni. Ehkä nämä ritarit lähettävät perääni jonkun, ehkä menneisyyteni saa minut joskus kiinni, mutta jos niin käy ja manalan herra suo, on sitä vastaanottamassa mahtava linnoitus ja armeija epäkuolleita sotureita...
*** Tapahtumien järjestys saattaa olla hieman sekava ja saattaa olla, että olen unohtanut kokonaan välistä jotakin, mutta Emroth alkaa olla jo iäkäs mies, eikä voi aina muistaa ihan kaikkea :)
PP
( 
