Saavuin paikalle juosten ja hyvin hermostuneena, sillä olin juuri karannut kasvatti-isältäni (tai niin ainakin luulin). Menin sisälle lämmittelemään, sillä yksin en kuitenkaan voisi jatkaa matkaa tämän pidemmälle eksymättä, ja majatalosta voisi löytyä uusia mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi töitä. Pidin silmällä kaikkia sisällä ja ulkonaliikkujia, sillä isä Dominicus olisi myös mitä luultavimmin tulossa juuri tänne. Sitten sisään astuu kolme ihmistä, joista keskimmäistä raahataan sisään. Joku oli kolkannut hänet. Majatalon isäntä, joksi hän paljastui, tuotiin juuri siihen nurkkaan jossa minä olin. Tunsin pakokauhua ollessani häslingin keskipisteessä. Jos isä tulisi sisään, niin hän suuntaisi ensimmäisenä tänne! Kävelin siis takahuoneeseen josta saatoin tarkkailla sisääntulijoita. Joku mustakaapuinen mies tuli sisälle, ja sydämmeni hyppäsi kurkkuuni. Mitä nyt tapahtuisi? Mutta kun näin tämän henkilön arpiset kasvot hupun kätköistä, tunsin helpotusta, mutta samaan aikaan jotain käsittämätöntä kuvotuksen tunnetta. Tuo henkilö ei tietäisi hyvää. Hyvin nopeasti myös tuttu huppupäinen mies saapui paikalle, isäni. Hän kyseli minua, ja kohta joku vartija tulikin tivaamaan nimeäni. En olisi sitä tahtonut antaa, mutta lopulta minun oli luovutettava. Jos esiintyisin väärällä nimellä, jäisin siitä hyvin nopeasti kiinni. Vartija kertoi isäni etsivän minua. Sanoin jostain syystä ettei hän olisi isäni, vaan setäni. En tiedä miksi. Kun vartija ei saanut minusta enää mitään järkevää irti hermostumiseltani, hän lähti pois. Kohta kuulin jonkun sanovan että joku tumma nainen olisi takahuoneessa. Vedin äkkiä viittani harteilleni ja juoksin pihalle. Hän ei seurannut minua, joten sain rauhassa tasattua hengitykseni ja mietittyä kaikki vaihtoehdot läpi. Se arpikaisvoinen huppupää tuli luokseni ja kysyi että tarvitsisinko apua. En pitänyt hänen seurastaan ja peräännyin kauemmas. Enpä usko että tahtoisin apua häneltä. Onneksi en jaksanut kiinnostaa häntä sen enempää, joten hän lähti sisälle. Ulkona ollessani myös majatalon emäntä Ulrika tuli juttelemaan minulle. Hän kysyi että kiinnostaisiko minua työt maatilalla. Sisälläni syttyi pieni toivon kipinä. Se voisi olla hyvä keino kokeilla millaista olisi toisenlainen elämä, koska kirkko ei ollut antanut minulle sitä täyttymyksen tunnetta mitä sen ehkä olisi pitänyt. Sanoin olevani kiinnostunut töistä, mutta että minun pitäisi vielä miettiä asiaa. Tultuani lopulta siihen tulokseen, että minun olisi kohdattava isäni ennemmin tai myöhemmin ja vastaanotettava kurinpalautukseni, menin sisälle hoitaakseni sen pois alta. Oli sitä ennenkin koettu rangaistuksia, mutta tunsin että tämä olisi jotain paljon pahempaa mitä seurasi varomattomasta suunsoitosta. Menin siis sisälle, isäni istui pöydässä ja ei huomannut läsnäoloani. Kävelin hänen ohitseen ja jäin miettimään miten häntä lähestyisin. Istuisinko vain alas ja rupeaisin anelemaan anteeksi antoa vai mitä? En kerennyt tehdä mitään, kun isäni nousi seisomaan ja kääntyi minua kohti. Järkytyin kauhusta ja jäin odottamaan (pelaajana hyvin innoissani) tulevaa löylytystä. Isä tuli luokseni ja kysyi että mitä tein täällä. Sanoin ensimmäisen valheen mikä päähäni tuli. "Tulin vain edeltä.. katsomaan paikat valmiiksi." Ja hän uskoi sen. Olin hyvin hämmentynyt kun tiedossa ei ollut sittenkään selkäsaunaa, vaikka ruoska roikkui hänen laukustaan. No, enpä voinut väittää etteikö tämä lepsu kohtelu olisi huojentanut mieltäni. Menimme istumaan. Isäni sanoi että joku vartijoista oli väittänyt häntä valehtelijaksi, ja hän ihmetteli miksi. Päätin olla kertomatta syytä tähän, sillä olin juuri päässyt pinteestä. Sanoin isälleni, että minulle oli tarjottu töitä järven toisella puolen sijaitsevalta maatilalta. Ja että saattaisin haluta ottaa työt vastaan. Hän kertoi kuinka oli huolissaan että moinen elämä turmelisi minut ja että kirkolla olisi minulle paljon tarjottavana. Minä taas sanoin, että kun elämän voi elää niin monella tavalla, niin mistä voi tietää että mikä on se oikea polku juuri itselle. Lopulta sovimme, että menisin maatilalle töihin kokeeksi siksi aikaa kun isäni on Arutin rauhankonferenssissa ja että hän tulisi sitten hakemaan minut sieltä pois jos tahtoisin vielä lähteä. Vaikka tunsinkin jääneeni vähän alakynteen keskustelussa, niin olin tyytyväinen lopputulokseen. Isäni halusi kuitenkin vielä jututtaa Ulrikaa ennen kuin suostuisi jättämään minut tänne. Kun Ulrika ja isä keskustelivat palkoistani, tai siis palkattomuudestani, ja mahdollisista töistä, joku nainen tuli ihailemaan isäni hiuksia! Pidin tätä varsin huvittavana, varsinkin kun se oli niitä harvoja kertoja kun näin kasvatti-isälläni menevän pasmat sekaisin. Jäin kuitenkin seuraamaan naista, sillä se oli se sama joka kulki arpinaaman perässä. Näinkin naisen menevän tämän miehen luokse, ja mies nyökkäsi isääni kohti ja näytti kädellään nyppäisyliikkeen. Kohta nainen tulikin nyppäämään hiuksen isäni päästä. Jäin ihmettelemään, ja vähän pelkäämäänkin että mitä tulisi tapahtumaan. Varsinkin koska isäni piti arpikasvoisesta miehestä ja tämän palvelijasta vielä vähemmän kuin minä. Hän jopa kieltäytyi auttamasta palvelijaa kun tämä yski holtittomasti takan äärellä, ja kielsi minua menemästä tämän lähelle. Hän jopa käski vartijoita viemään naisen pihalle kuolemaan, jotta tämä ei tartuttaisi koko majataloa. Lopulta isäni kertoi miehen olevan nekromanseri, ja kohta arpinaama tulikin sisälle juuri kuolleen palvelijansa kanssa. Joka siis käveli! Menimme ulos samalla ovenavauksella isäni käskystä, ja hän jostain syystä halusi jäädä portaiden yläpäähän. Miesten mittelöt olivat juuri alkamassa, joten suurin osa majatalon vieraista saapui pihalle. Kun nekromanseri käveli ulos, isäni otti yht'äkkiä kiinni palvelijan olkapäästä ja lausui loitsun/rukouksen. Tämä nosti hirveän hässäkän, mutta vartijat eivät tehneet mitään, vaikka asia oli päivän selvä! Nekromanseri oli tehnyt epäkuolleen! Mutta eei.. Nekromanseri pääsi rauhassa lähtemään paikalta ja miesten mittelöt aloitettiin. Ja heti sen jälkeen tuli tieto että samainen palvelija jonka isäni oli juuri käännyttänyt oli kävellyt järveen ja hukuttautunut. Isäni sai tuosta kuitenkin idean, ja käski minun seurata tätä. Matkalla järven rannalle hän kertoi että hän voisi herättää naisen kuolleesta, jos vain saisimme ruumiin ylös ja tämä voisi kertoa meille mitä oli tapahtunut. William, Alex ja Cassandra (muistaakseni) olivat rannalla, ja ruumis lillui keskellä järveä. Kukaan ei osannut uidan ja kenelläkään ei ollut venettä. Ja kaiken lisäksi tappajasärjet olivat jo kerenneet syödä ruumiin, joten raadosta ei saanut enää mitään irti. Menimme siis takaisin majataloon, sillä rannassa ei ollut enää mitään tehtävissä. Kun menimme majataloon, isältäni varastettiin laukku ja taaskaan vartijat eivät tehneet mitään! Onneksi kaartin kapteeni oli kuitenkin jo saapunut paikalle, ja määräsi miehen vahtiin ovelle. Mutta ihmisiä oli rampannut, ja ramppasi edelleen täysin vapaasti sisään ja ulos, joten laukun löytyminen tuntui vähän epätodennäköiseltä. Kun taas menimme käymään ulkona, majatalon nurkilta löytyi uusi ruumis. Tällä kertaa kurkku auki viillettynä, ja paikallinen juoppo riehui vieressä miekan kanssa, muttei ollut kuulemma tehnyt mitään. Häntä uskottiin. Ruumis oli jonkun seurueen poika. Vanhemmat vaikuttivat hyvin järkyttyneiltä, syystäkin. Kun istuin miettimässä ja rauhoittumassa sisällä, pojan isä juoksi ohitseni kahden vartijan saattelemana. Hän oli varastanut majatalon kassan ja tämä oli huomattu, mutta varas pääsi silti pakoon. Majatalo sai sentään kassansa takaisin. Vaikka Ulrika olikin vakuuttanut, että yleensä kylässä on hyvin rauhallista, alkoi jääminen tuntua vähän arveluttavalta. Kun sitten kaksi miestä tuli sisään, luultavasti pienessä nosteessa ja ilmoittivat iloisesti että majatalon takana on isohattunen ruumis, alkoi valinta matkan jatkamisesta isäni kanssa tuntua varsin hyvältä. Seurasin häntä talon taakse, ja seurasin vierestä kun hän herätti ruumiin henkiin. William oli todella sekava, eikä muistanut missä tai kuka oli, mutta se menisi kuulemma ohi jonkin ajan kuluttua. Luna paikkasi vielä viilletyn kaulan, ja me menimme takaisin sisälle. Isäni ilmoitti ettei mielellään jättäisi minua tänne, ja olinkin jo sitä mieltä etten olisi jäämässäkään. Kerroimme Ulrikalle että en valitettavasti olisi jäämässä töihin ja että jatkaisimme matkaa heti aamulla. Isäni kuitenkin sopi, että voisimme yöpyä heidän luonaan jos vielä joskus kulkisimme kylän läpi ja tarvitsisimme majapaikkaa. Vaikka myöhemmin hän taisi kyllä manata ettemme enää ikinä tulisi tähän kylään.
Summasummaarum, Anna ei ottanut kertaakaan selkäänsä vaikka niin odottikin, eikä kokeile vaihtoehtoisia elämäntapoja ainakaan vielä. Neljän kuolleen (yhden kävelevän) ruumiin, metsässä hiippailevan nekromanserin ja varkauksien jälkeen kyseinen seutu ei vaikuttanut enää niin houkuttelevalta mitä aluksi olisi voinut luulla. Sitä paitsi nähtyään että isukki osaa herättää kuolleita antaa omanlaisensa innostuksen ammatin jatkoon. Vaikka papisto onkin osottautunut olemaan mätä, niin sitäkin voisi käyttää hyväkseen... :j
