Hahmoni oli entinen kurtisaani ja pahan necromancerin, Emrothin orjatar, jota hahmoni kovasti pelkäsi eikä näin ollen uskaltanut edes yrittää uhmata tämän tahtoa. Niinpä hän teki kaiken mitä mies hänellä teetätti. Hän ei kuitenkaan pystynyt puhumaan lainkaan menneisyydestään Emrothin tekemän lumouksen takia, joka myös laittoi hänet tottelemaan miehen jokaista käskyä.
Syntyjään hän oli ollut aatelinen, mutta hänen isänsä oli pelannut koko omaisuutensa, lopulta hirttäen itsensä ja hänen äitinsä oli ollut niin murheen murtama että oli seonnut. Itse hän ei ollut kestänyt tilannetta vaan oli lähtenyt vaeltamaan mahdollisimman kauas ja pysähtynyt vasta eräässä majatalossa, jossa kurtisaanit saivat asua ilmaiseksi. Eipä hänellä juurikaan ollut ollut muita vaihtoehtoja.
Kaikki oli kuitenkin muuttunut entistä pahempaan, kun hän oli tavannut Emrothin, joka oli vaikuttanut suht komealta mieheltä ja tarjonnut hänelle viiniä. Hän oli vain vaistonnut miehen tekevän jotain omituisia käsiliikkeitä hänen yllään, jonka jälkeen kaikki oli pimentynyt. Seuraavan kerran herätessään hän oli ollut jonkun rähjäisen ladon vieressä ja sama mies oli virnuillut hänelle ilkeästi ja aloittanut jo saman tien kohtelemaan häntä huonosti. Hän ei kuitenkaan ollut voinut vastustaa miestä, vaan hänen oli ollut pakko seurata tätä minne tämä menikin. Majataloon saavuttuaan hän toivoi löytävänsä apua ja pääsevänsä vapaaksi miehen vallasta, kenties jopa karkuun.
Yritin pikkuisen pitää etäisyyttä Emrothiin istumalla hänestä hiukan kauempana, mutta hän tietysti käski minut heti luokseen. Hän halusi minun hakevan hänelle vettä. Lähdin täyttämään antamaani tehtävää ja sen hiukan kestäessä pelkäsin hänen tekevän minulle jotain ilkeää. Odotellessa juttelin majatalon omistajan Williamin serkun Juliuksen kanssa. Hän kysyi tietenkin nimeäni, jota en pystynyt sanomaan. Kurkkuani alkoi tuttuun tapaan kuristaa, mutta onneksi Williamilla oli asiaa jututtamalleni miehelle, joten väistin tilanteen. Sitten hän tietysti kysyi mistä olin kotoisin. Jälleen kurkunkuristelua ja kerroin olevani matkalainen. No olihan se osittain totta. En myöskään tiennyt minne olisin menossa seuraavaksi, joka tosin oli totta. Vesilasin lopulta tultaessa vein sen ripeästi Emrothille. Hän joi sen lähes heti ja valitti mausta. Toistin melkein sanasta sanaan mitä William oli sanonut minulle vedestä.
Seuraavaksi Emroth käski minua hakemaan oikeaa vettä lammesta. Ja lisäsi minun jo noustuani että toisin samalla ruohotupon. Tottelin häntä, sillä ei minulla muitakaan vaihtoehtoja ollut. Matkalla laiturille olin matkalla liukastua, mutta sain pidettyä tasapainoni. Mainitsin asiasta lyhyesti Emrothille antaessani hänelle veden ja ruohotupon. Häntä ei juurikaan näyttänyt kiinnostavan joten katsoin parhaaksi olla hiljaa. En halunnut ärsyttää häntä. Hän teki vedelle jotain omituista, kaatoi sitä hiukan maahan ja ojensi lasin takaisin minulle käskien minua pitelemään sitä. Menimme takaisin sisälle, jossa hän käskikin minua pitämään huolta lasista.
Menimme käymään jälleen ulkona, jossa hän antoi tehtäväkseni hankkia tikarin ja valuttaa sen avulla verta. Yritin kysyä miten, mutta sain vastaukseksi vain kylmän lausahduksen ja ilmeen. Niinpä siis menimme sisälle ja päätin olevan parempi olla kyselemättä mitään.
Pyörin jonkin aikaa majatalossa hakeutuen lopulta erään ilmeisesti jonkun kohtuu korkea-arvoisen naisen (Ulrikan) seuraan. Hän karsasti minua hiukan, mutta jo hetken päästä juttelimme. Hän kysyi tietenkin nimeäni. En voinut väistellä tilannetta, joten keksin itselleni väärän nimen: Anya. Käytin samaa valenimeä kuolemaani asti. Hän kysyi myöskin muita kysymyksiä joihin en voinut vastata, esimerkiksi Emrothista ja siitä oliko minut lumottu. En kuitenkaan voinut kertoa hänelle mitään. Nainen etsi kuulemani perusteella uutta palvelijaa/työntekijää. Olin jo kieltäytymässä kun hoksasin mahdollisuuden saada tehtäväni toteutettua. Valehtelin olevani soturi ja kysyin lähes suoraan oliko hänellä asetta. Ei kuitenkaan ollut, työnkuva oli jotain aivan muuta.
Ajattelin jo että olin mokannut kun huomasin nuoren miehen (Marcusius), jolla riippui puukko aivan nähtävillä. Yritin saada hänet sivummalle juttelemaan, mutta hän sanoi hänellä olevan muita juttuja perheen kanssa. Ehkä myöhemmin kävisi. Olin epäonnistunut.
En ehtinyt istua kovinkaan kauan kun Emroth käski tai pyysi, sama asia, tuomaan papin (Dominicus) hiuksen. Mietin hetken miten hoitaisin sen ja astelin papin luo kehuen hänen tukkaansa. Hän ei suhtautunut asiaan kovinkaan hyvin ja käski minut jättämään sen rauhaan kahdesti. Ensin heti kehujen jälkeen ja sitten kun yritin napata häneltä hiuksen. Minusta tuntui että olin epäonnistunut ja palasin takaisin Emrothin luo, mutta vain hetkeksi. Hän laittoi minut heti uudestaan samalle asialle. Kävelin pari kertaa papin ohitse ja nappasin hiuksen äkisti kun hän ei kiinnittänyt minuun enää niin hirveästi huomiota. Hän tosin lähti pian sen jälkeen pois pöydästä, jossa oli istumassa. Minä tietysti kiikutin hiuksen, oikeastaan useammankin, Emrothille, joka näytti sotkevan ne veteen.
Sain uudelleen tehtäväksi hankkia aseen. Yritin puhua uudelleen samalle miehelle (Marcusiukselle), mutta en taaskaan onnistunut. Pyysin hänen tikariaan lainaan, sillä pelkäsin olevinaan että kimppuuni käytäisiin. Sekään ei toiminut. Hänen vieressään istui kuitenkin mies (Nimbus), joka kertoi myyvänsä aseita. Ongelmana oli tosin se, että minulla ei ollut rahaa. Pyysin miehen ulos sivummalle sopimaan vaihtoehtoisista maksujärjestelyistä. Kysyin mitä hän haluaisi, mutta hän halusikin tietoja, joita minulla ei juurikaan ollut, sillä en ollut nähnyt kunnolla Williamiin kohdistunutta hyökkäystä, josta juuri hän halusi tietoja. Ehdotin vielä toista vaihtoehtoa, mutta se ei toiminut. Ehkäpä ulkonäössäni oli jotain vikaa tai sitten kyse oli seuralaisestani. Hän antoi minulle kuitenkin kaksi kuparikolikkoa ja sanoi että voisin ostaa niillä itselleni oluen. Emroth vei kuitenkin rahat minulta heti tilaisuuden tullen.
Ilmeisesti Emroth oli kyllästynyt odottamaan ja tullut ulos sillä sain käskyn viiltää itseäni ritarin miekkaan. Menin juttelemaan ritarille (Lancelot) niitä näitä ja pikku hiljaa polvistuin lähemmäksi asetta. Juuri kun hän ei kiinnittänyt miekkaansa huomiota, minä viilsin miekalla oikean käden ranteeseeni, mutta yritin saada sen näyttämään vahingolta. Ritari kysyi olenko kunnossa, mutta minä vain sopersin jotain siitä miten minun piti mennä ulos pidellen rannettani, kunnes pääsin Emrothin luo. Valutin vertani vesilasiin. Emroth mumisi jotain outoa ja käski minua juomaan lasin. Minulla ei ollut taaskaan muuta vaihtoehtoa kuin totella. En todellakaan alkanut kyselemään enää tässä vaiheessa.
Menimme sisälle, jossa Emroth käski minua ensin hakemaan itsellensä leipää. Palattuani hänen luokseen hän sanoi että saisin itsekin ottaa. Minulla oli kuitenkin huono olo, joten en tahtonut. Hetken päästä hän vei minut Williamin luo ja kertoi minun loukanneen itseni. William kysyi jotain naista (Luna) parantamaan minut, vaikka joutuikin maksamaan siitä seitsemän kuparikolikkoa. Sen jälkeen Emroth vei minut takan ääreen, mutta jätti minut siihen rauhaan, kerrankin sain olla rauhassa. Hän oli muulloin vahtinut minua koko ajan, enkä juurikaan ollut saanut mahdollisuutta pyytää apua. Nyt minulla todella oli siihen tilaisuus, mutta oloni oli liian heikko.
Minua kylmi todella paljon ja koko ajan vaan enemmän. Yritin jutella joidenkin ihmisten kanssa, mutta en juurikaan jaksanut puhua. Joku taisi jopa luulla että olin juonut jotain, vaikka en ollut edes syönyt tai juonut koko aikana. (Muutenkin pelaajana minulla aina tuppaa unohtumaan syöminen ja juominen larpatessa.) Minulta kyseltiin myös nimeä ja miten olin päätynyt majataloon ja minne olin menossa. En jaksanut vastata useimpiin kysymyksiin kuin että en tiennyt. Lisäksi olin saanut jostain äkillisen flunssan, joka tuntui pahenevan koko ajan. Myös jalkani alkoi krampata. Yskimiseni ja kramppaamiseni taisi herättää joidenkin huomion, jotka kyselivät olenko kunnossa. En kuitenkaan ollut. Minulle tarjottiin jopa jossain vaiheessa vesilasia. En kuitenkaan pystynyt juomaan sitä, sillä käteni tärisi aivan hillittömästi. Kun lopulta sitten sain vakautettua kättäni sen verran, että sain kaadettua vettä kurkusta alas, en pystynyt nielemään sitä yhtään. Lopulta kramppasin niin paljon että joka yskäisyn yhteydessä taisin lyödä pääni lattiaan.
Tässä vaiheessa minua yritettiin kantaa ulos majatalosta ja se onnistuikin hetken yrittämisen jälkeen. Innokkaita auttajia ei vain ollut kovin paljoa ja ritarit (Galahad ja Lancelot) joutuivat hoitamaan sen. Minulla oli myöskin todella huono ja heikko olo. Minut kannettiin portaille, jonka jälkeen silmissäni musteni hetkeksi. (Minulla särki tässä vaiheessa päätä aivan järjettömästi.)
Kun näin taas näin ensimmäiseksi Emrothin, joka hallitsi minua nyt aivan täysin. En voinut tehdä yhtikäs mitään ilman hänen lupaansa. Hän johdatti minut majataloon, jossa istuimme jonkin aikaa. Sitten menimme jälleen ulos. Mennessäni ulos Emrothin perässä jokin (pappi) kuitenkin tarttui olkapäähäni ja mumisi jotain (käännytys tai jokin vastaava).
(Olin kyseisessä tilanteessa hiukan hämmentynyt, sillä minulle ei oltu kerrottu kovinkaan tarkkaan epäkuolleista, muuta kuin että ne laahustivat hitaasti ja eivät tehneet mitään ilman herransa käskyä. Minä siis vain jähmetyin keskelle portaita.)
Ympärilläni kuului jotain muminaa ja Emroth käski minut kävelemään portaat alas. (Toisin sanoen kiistelyä siitä olinko epäkuollut vai en ja kuka oli minut tehnyt. Luna tarjoutui myöskin parantamaan minut maksua vastaan mumistuaan itse ensin jotain koskien samalla minua. Ritarit yrittivät selvitellä tilannetta, mutta päästivät meidät lopulta menemään.) Kuitenkin pian tämän jälkeen sain käskyn kävellä järveen ja kadota. Joku (Galahad) yritti pysäyttää minua, mutta olin saanut käskyn ja minun oli täytettävä se. Jossain vaiheessa tämä este katosi tieltäni ja minä kävelin järveen (, jonka vesi oli muuten tosi kylmää) niin syvälle että sain vettä keuhkoihini ja hukuin. Olin täyttynyt herrani käskyn. (Vain ruumiini jäi kellumaan pinnalle ja joutui ilmeisesti kalanruuaksi.)